torstai 11. joulukuuta 2014

Uusi vuosi lähestyy!

Aika tuntuu taas kuluvan vinhaa vauhtia ja huomasin juuri että Joulukin on jo ihan ovella.. Kalentereita päivitetään keväälle ja yritetään saada toimiva kokonaisuus töiden, valmennusten ja kilpailujen sovittamisesta ohjelmaan.
Yhtenä haasteena on maajoukkuevalmennuksen kehittäminen, säästöt näkyy siinäkin. Valmennuspäivät vähenevät entisestään, siihen yritetään miettiä uusia tukitoimia. Lisää informaatiota tulossa!

Kotitallilla kaikki hyvin, Jillan varsan ("Julie") treenit on saatu alkuun: harjoiteltu on jalkojen pesua, harjaamista, suitsien pitämistä jne.. Tänään juostiin jo liinassakin ensimmäistä kertaa!


Nekku kävi kontrollissa Tampereen hevosklinikalla ja jalan paraneminen on jatkunut erittäin hyvin! Se palaa tammikuun alusta kotiin ja ratsastukseen, -kiitos Laukon kuntoutuskeskuksen Katille erinomaisesta työstä!!
Benji on tuntunut tosi hyvältä, sen kanssa on keskitytty erityisesti kouluratsastukseen. Sen lisäksi meillä on uusi harmaa; tyttäreni Julian (9v.) uusi poni Larkhill`s Angelo, kotoisammin "Laku". Se on erittäin herkkä ja vireä welsh-poni millä aloitellaan kilparatsastusuran harjoittelua. Sen kanssa joutuukin miettimään asioita kuin "oikeiden hevosten" kanssa, miten toimia ja valmistella sitä esimerkiksi estekilpailuihin.



Tälle viikolle on vielä Kirsi Hagnerin koulutreeni ja Kari Nevalan estevalmennus. Ensi viikolla on Adam on tulossa valmentamaan.

LINKKEJÄ:
- Ratsuniityn joulun ja kevään tapahtumakalenteri
- Adamin valmennukset Ratsuniityssä
- Lakun esittely

Mukavaa Joulun odottelua!

torstai 20. marraskuuta 2014

Talvikauden treenit

Treenikauden valmennukset ovat alkaneet: olemme ehtineet käydä muutamassa kouluvalmennuksessa Kirsi Hagnerin luona ja Seppo Laine on valmentanut Ratsuniityssä. Sepon tunneille osallistuvat myös kaikki ratsastuksenopettajamme. Kari Nevala käy torstaisin tallillamme pitämässä estetunnin ja Adam käy kerran kuussa.


Viime viikonloppuna oli ensimmäinen Adamin treeni koulu- ja esteratsastusta. Hevoset olivat niin virkeitä että onnistuin jopa putoamaan Benjin kyydistä! Adamin kanssa lähdettiin liikkeelle perusasioista (tehtävästä ja asiasta riippumatta); tahti, suoruus, tasapaino, istunta.. Ja kädet on pidettävä ihan hiljaa jotta hevoset löytyvät oikeaoppiselle tuntumalle!


Kun kaikki valmentajat ovat huippuammattilaisia niin on hauska huomata että asiat eivät muutu, eri valmentajat vain lähestyvät samaa asiaa (tai samaa ongelmaa) hieman eri näkökulmasta ja eri keinoin, mutta samaan lopputulokseen pyrkien. Joskus kokemattomampien ratsastajien on ehkä hyvä pitäytyä yhdessä tai kahdessa valmentajassa, jotta ei mene "sekaisin" eri ohjeista. Sitten kun on kokemusta enemmän, ymmärtää asian ytimen ja osaa poimia parhaat asiat omaan harjoitteluun - tämä on mieletön rikkaus!

Oppimisintoa kaikille pimeään talveen!

Kuvat otti Karoliina Järvi (http://korppi.kuvat.fi) Adamin valmennuksesta keväällä 2014.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Valmistautumista talveen


Benji on aloittanut talvitreeninsä erittäin virkeästi.. Nekun viimeisin kontrolli oli oikein hyvä, sen pitäisi palailla vesimattoreeneistä parin viikon kuluttua ratsastukseen.

Benji vesimatolla

Nekku chillailee

Teimme myös pikareissun Saksaan; Jilla ja varsat ovat hienossa kunnossa! Etsiskelemme "Julie" -varsalle kyytiä kotiin. Jos jollakin hyviä ideoita niin ottakaa yhteyttä!
"Julie"


"Duke"

turbomummo Jillaroo

Tallilla kaikkea pikku remonttia ja korjailua on tapahtunut runsaasti. Vaikka ei ne hommat tallista lopu niinkuin kaikki tietää. Adamin ensimmäiset treenit ovat jo parin viikon kuluttua, tervetuloa treenaaman ja katsomaan tunteja! Lisätietoja valmennuksesta >>

perjantai 26. syyskuuta 2014

Talvi tulossa

Viimeiset kilpailut on tehty, ja kilpailleet hevoset aloittivat ansaitun maastoiluloman. Paljon on taas tapahtunut, tässä viimeisimpiä kuulumisia:

- junioritiimimme Tuike Laaksonen, Anni Rissanen ja Renja Aarnio tekivät hienot suoritukset SM-kisoissa, Renjan napatessa myös mitalin!

- Nabucco on palannut omistajiensa luo Saksaan, ja sen tulevaisuus on vielä avoin

- lahjakas nuori herramme Espino on saanut uuden omistajan, toivomme onnea ja menestystä kilpauralle!!

- New Orleans (Narvik) kuntoutuu tällä hetkellä Laukon hevoskuntoutuskeskuksessa, ohjelmassa mm.vesimatolla polskuttelua

- Benjini napsi vielä pari sijoitusta estekilpailuista, ja kävi Ruotsissa starttaamassa CIC** kilpailun. Päänvaivaa aiheutti uusittu, melko kimurantti kouluohjelma.. Siitä selvittiin, mutta maastoradalla Benji oli niin villi ja vahva että saimme harmittavat ohimenot yhdistelmätehtävillä. Pääsimme onneksi harjoittelemaan kisojen jälkeen, mikä sujui onneksi hyvin!

Seuraavaksi ohjelmassa on hevosten tsekkaus Teivon hevosklinkalla, fysioterapeutti Tuulia Luomalan hoito,maastoilua ja vesimattotreeniä Laukossa. Lisäksi aloitamme suunnittelemaan talvitreeniohjelmaa hevosille (ja myös itselleni!) ja seuraavan kauden tavoitteita. Ja pidän ehkä myös pienen loman!

Suunnitelmissa on myös Jillaroon varsan "Julien" kotiuttaminen Suomeen ja koulutuksen aloittaminen -se vasta on jännittävää!! Alulla on myös vielä yksi pikku Jilla, toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Kirpakkaa syksyä!


***'

Tuija valmentaa syksyn aikana myös pääkaupunkiseudulla! Tervetuloa treenaamaan Stall Sjöuddin lämpöeristetylle maneesille 27.9, 11.10, 8.11 ja 29.11. Valmennuksia voi tulla myös katsomaan!

Lisätietoja valmennuksista ja ilmoittaumisohjeet >>

***
Keskiviikkona 24.9 näimme Galaxissa jakson, jossa Tuija oli mukana kertomassa kenttäratsastuksesta. Katso jakso tästä!

tiistai 12. elokuuta 2014

Nordic Baltic Championships 2014


Kilpailukausi on ollut hyvä ja kyllähän tämä PM-kilpailun voitto tuntuu aivan mahtavalta! Joku kysyi, että mikä tuntui parhaalta, ja luulen että se on tasaisuus. Hevoset ovat tehneet tasaista tulosta läpi kauden, mikä mielestäni osoittaa että perusasiat ovat mallillaan. Eli aina ja joka päivä huolellista ratsastusta, hoitoa, valmisteluja jne..


Nekku kävi kontrollissa ja on lähtenyt paranemaan parhaalla mahdollisella tavalla! Se saa alkaa ravaamaan kahden viikon kuluttua, nyt vaan toivotaan parasta.. Aki sen sijaan onnistui putoamaan ja murtamaan kylkiluunsa, mikä tarkoittaa minulle vähän enemmän ratsastettavaa muutamaksi viikoksi :)

Huomenna pidämme yhden vapaapäivän ja juhlistamme voittoa, muuten arki jatkuu kuten ennenkin. Viikonloppuna on luvassa kangasalan treenit, ja sunnuntaina starttaan harrasteen uudella tuttavuudella Espino. Se ei ole vielä koskaan kilpaillut kenttää, saas nähdä miten suoriudumme!? Espino on Adamin omistama 6v. angloarabi ruuna, on kovin kokematon, mutta oikein lahjakkaan oloinen!



Competition season has been great and winning the Nordic Baltic Championship is amazing! Someone asked me what was the best feeling and I think it is the smoothness. Horses have done great results
consistently through the season which means that we are doing the everyday basics right:  careful riding, preparing, taking care of, etc.

Nekku went to a checking and the healing has started in the best possible way! We can start trotting in two weeks.. Now we just hope the best, fingers crossed! Aki fell of a horse insted and
has now some broken ribs.. So it means a bit more riding for me for the next weeks :)

Tomorrow we will have a day off and we will celebrate the victory a little bit. After that we are back on our rutines and on Saturday we have cross country trainings at Kangasala and on Sunday
I will compete with 6-yo Espino at Ypäjä (easy class, eventing). This is Espinos first eventing competition so lets see how it goes.


Iloista syksyn tuloa, Tuija

maanantai 4. elokuuta 2014

Valmistautumista PM-kilpailuihin

Lapinlahden kilpailu sujui hyvin, sekä Napsu että Benji olivat erityisen hyvän tuntuisia maastoradalla. Kilpailun jälkeen hevoset saivat kevyemmän jakson, ja viime maanantai-tiistai olikin vuorossa Piia Pantsun viimeistelyleiri Keravalla.

Napsun kanssa oli hyvä fiilis kaikissa lajeissa, sillä on jotenkin tällä hetkellä kaikki kohdallaan. Benji oli normaalia vaisumpi, ja sitä päätettiin seurailla muutama päivä onko kaikki hyvin. Nyt se on ollut onneksi ihan oma itsensä -eli aina innokas ja hyväntuulinen!

Eilen kävin hyppäämässä Tampereen kisoissa molemmilla 120cm radan. Napsu oli tosi hyvän tuntuinen, ja hyppäsi sekä veryttelyssä että radalla tarkasti, ja myös ratsastettavuus oli erinomainen. Tällä kertaa kuski teki kaksi isoa virhettä perättäisillä esteillä ja tuloksena 8vp. Mutta pääasia että heppa on vireessä! Benji hyppäsi iloisesti ja tarkasti, saaden hienon sijoituksen 3./44.!

Nyt edessä pari kevyempää päivää, ja sitten hevoskohtaisesti viimeistely treenit. Ja tarkkaa terveydenhuoltoa! Benjiä tulee fysioterapeutti vielä tsekkaamaan keskiviikkona, luulen että sillä on pikku fiksattavaa lantion suoruudessa.

Kaiken pitäisi olla hyvin mallillaan, kiva päästä näiden poikien kanssa kisoihin!

Tuija

NORDIC BALTIC CHAMPIONSHIPS @ Kerava 8.-10.8.2014


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lapinlahti

Benji teki taas kerran hienon kilpailun;  hyvän koulun, rataesteillä säikähti jotain ykkös esteellä mutta muuten hyvä rata ja maastossa tuntui parhaalta mitä koskaan! Sen kanssa on aina tosi hauskaa :)


Napsu oli myös hyvä, toimi nyt jo paremmin kouluradalla, esteillä 2 puomia alas ja maaastossa erinomainen! Hyvä valmistelu PM-kisoja kohti.

Dublin teki hyvän koulun ja puhtaan esteradan, maastossa harmittavat virheet vesitehtävillä.





tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hyviä ja huonoja uutisia

Nekku on loukkaantunut ja se leikattiin tänä aamuna Tampereen Hevosklinikalla Jukka Houtun toimesta. Odotettavissa on pitkä sairasloma ja kuntoutus.


Ibis on sen sijaan parantunut hyvin ja on jo päässyt aloittamaan ravityöskentelyn. 


Vastoinkäymisistä huolimatta kilpailuvalmistelut ovat täydessä käynnissä: 19.-20.7 Lapinlahdella kilpailevat Nabucco (CIC**), Benji ja Dublin (CIC*), jotka tähtäävät samoilla luokkatasoilla myös Keravan PM-kilpailuihin.

MYYDÄÄN

Kaksinkertainen SM-voittaja  angloarabi ori Nabucco 89 (s. 2002). Napsulla on jalostuslupa Saksassa. Kilpailtu rataesteitä 150cm ja kenttää CIC**. Erittäin hyväkäytöksinen herrasmies.

Lisätiedot: Tuija 040-5406726



Good and bad news

Nekku was injured and has been in surgery this morning at Tampereen Hevosklinikka. Surgeon Jukka Houttu is probably the best in Finland. There will be quite long sick leave and rehab but of course we do our best. 

Ibis has covered well since his accident and has already started trotting. 

Even in the middle of the "drama" we have been preparing for the competitions: next weekend (19.-20.7) Nabucco, Benjini and Dublin will compete in Lapinlahti at CIC** and CIC* classes. This is also a preparing competititon for the Nordic Baltic Championships at Kerava in August. 

FOR SALE

12 year-old angloarabian stallion Nabucco 89. Nabucco has competed at 150cm level in show jumping and CIC** international competitions in eventing. Nabucco has won Finnish Championship twice (2012 and 2014) and has also a licence for breeding in Germany. Very nice and easy to handel.

Please contact Tuija for more information: +358 40 5406726



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mahtava viikonloppu takana!

Tuoreet Suomen Mestarit 2014 - Tuija Rosenqvist & Nabucco !!
kuva: Hevoset & Ratsastus / Jutta Koivula

Tällaisia hetkiä tarvitaan; sen verta kovaa työtä tämä hevosurheilu on.. Nyt tuntuu siltä että on tehty oikeita asioita ja pitkäjänteinen, huolellinen harjoittelu ja suunnittelu palkitaan. Ja on meillä hienoja hevosia! Lisäksi ympärillä on oikeat ihmiset, hevosalan ammattilaisia jotka kaikki ovat olleet mukana auttamassa eteenpäin.

Benjini voitti vaativa B-luokan!! 

Nyt nautitaan muutama päivä, hevoset saavat vähän huilata ja sitten aloitetaankin valmistelut seuraaviin koitoksiin. Benji hyppää vielä ensi viikonloppuna ratsastuksenopettajien estemestaruudet Ypäjällä, muilla on vuorossa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna CCI* Ruotsissa.

Nyt on helppo hymyillä, on tämä vaan mieletön urheilulaji yhdessä rakkaiden hevosten kanssa

Aki & Dublin tarkkana. (c) Senni Vilander

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kuulumisia

Saksan reissun jälkeen kaikki hevoset ovat tuntuneet hyvältä, Ibis on ainoa joka on vielä pienen kolhun jäljiltä kävelylomalla. Sillä on ensi maanantaina Teivossa kontrolli, ja sitten tiedetään miten edetään sen kanssa kohti normaalitreenejä.

Tervon kilpailuviikonloppuna oli yllätys meille kaikille, hevoset tekivät hyvät koulu -ja rataesteradat, mutta maasto ei sitten sujunutkaan. Luokassa tuli valtava määrä hylkyjä ja kieltoja, niin myös meidän hevosille. Kovasti on mietitty syitä tapahtuneelle, mutta luulen että kyseessä on monen eri asian summa. Jokatapauksessa jäi harmittamaan hevosten puolesta huono fiilis ja tietysti myös SM-kilpailuihin tähtäävä valmistelu meni pilalle.

Nyt on sitten tehty suunnitelma B: nuoremmat hevoset menevät Ypäjällä Va B-luokan (alunperin Va A), ja Napsu tekee SM-luokkaa vaikka Tervo ei sujunutkaan; se on kuitenkin kokeneempi ja vanhempi hevonen. Lisäksi nuoret hevoset käyvät ensi sunnuntaina Laineen Sepolla hyppäämässä "korjausradat" tyyliarvostelukisoissa.

Tälläista urheilu on, tilanteet ja suoritukset eivät aina mene suunnitelman mukaan, nyt vaan analyysi tapahtumista ja treenaamaan!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ypäjän kisoissa

Viime viikonloppuna kävimme tekemässä viimeisen valmistelun Ypäjän estekisoissa ennen reissuun lähtöä. Kaikki hepat olivat mukana, ja päivä oli tosi pitkä mutta mukava! Hevoset käyttäytyivät erinomaisesti ja hyppäsivät hyviä ratoja; kaikki asiat tuntuvat olevan mallillaan!
Lähtijämäärät olivat kisoissa huimat, mutta järjestelyt sujuivat siitä huolimatta varsin hyvin.

Nyt tehdään kovaa vauhtia viime hetken töitä ja yritetään pakata tavaroita. Tavaramäärä on muuten aina yhtä huikea, pelkkiä loimiakin tuntuu olevan kuorma-autollinen..

Tuija :)

Kalenteri:
22.3.Germany
29.3 Tuijan valmennus Stall Sjöudd/Espoo
30.3 Tuijan valmennus Ratsuniityssä, 2 ryhmää klo 9 ja 10

HUHTIKUU
5.4.Grossenvien, national eventing
10.-13.4. Kreuth, international eventing
24.-27.4. Radolfzell, international eventing

TOUKOKUU
1.5 Tuijan valmennus, ratsuniitty (vappu)
8.-11.5. Marbach, international eventing
15.5.Finland
17.-18.5 Tuijan valmennus, Ratsuniitty
20.5 Ypäjä, maastoestevalmennus
29.5 Kerava/pk-seutu(Espoo), Tuijan tehovalmennus - sekä normiryhmiä että maastoestevalmennus

KESÄKUU
5.-7.6. Ypäjä, eventing (championships)
14.-15.6 Tuijan tehovalmennus Ratsuniityssä

HEINÄKUU
5.-6.7 Tuijan tehovalmennus Ratsuniityssä

ELOKUU
16.8 ja 20.8 Kangasala, maastoestevalmennus

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kevät tulossa!

Meillä on hieno tilanne, kaikki 5 kilpahevosta ovat kunnossa ja vieläpä hyvässä vireessä! Lähtö kevään kisareissulle on noin kahden viikon kuluttua.

Napsu kävi pari viikkoa sitten Teivossa tarkastuksessa ja sai palautetta että ei ole vielä kertaakaan ollut näin hyvässä kunnossa! Huolellinen hoito, treenisuunnittelu ja ruokinta ovat tuottaneet tulosta, ja mikäs sen palkitsevampaa pitkän talvan jälkeen.

Pikkupojat Benji ja Nekku aloittivat kautensa Ypäjän estekisoista, ja molemmat tekivät hyviä ja tarkkoja ratoja. Ensi viikolla otetaan vielä Ypäjällä toinen estekisa mihin Napsukin pääsee mukaan.

Talven maajoukkuetreenit olivat rankkoja mutta myös tehokkaita. Varsinkin viimeinen leiri helmikuun lopussa meni mukavasti, Piia oli tyytyväinen hevosten edistymiseen. Mukavaa oli myös omien valmennettavien kohdalla nähdä selkeä kehitys talven ajalta; monta ratsukkoa  ylsi omalla tasollaan huippusuorituksiin esteradalla.

Uutena tälle talvelle olen ottanut mukaan myös kunto-ohjelman itselleni. Siihen on kuulunut kehonhuoltoa eli venyttelyä sekä säännölliset käynnit urheiluhierojalla. Lisäksi minulle rakennettiin (kenttä)ratsastajan ohjelma missä on kuntosaliharjoittelua (kestävyys, jalkalihakset, keskivartalo sekä ylävaratalon liikkuvuus) sekä peruskuntoharjoitteita (esim.pitkät lenkit matalalla sykkeellä.) Suosittelen lämpimästi!!

Tuntuu että olen taas oppinut valtavasti uutta talven aikana, ja hevosten treenaaminen on tuntunut tosi mukavalta ja motivoivalta. Olen löytänyt ympärilleni myös oikeat ihmiset, todellisia urheilun ja hevosalan huippuammattilaisia!!

Iloisia hetkiä hevosten parissa, niin harrastamisen kuin urheilun merkeissä !


Benji Adamin treeneissä joulukuussa