maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kisafiiliksiä..

Viime estekisojen jälkeenkin on jo ehditty ahkeroida. Meillä pidettiin kotona harjoituskisat (15.3.) missä hyppäsimme kaikki muut hepat mitkä eivät olleet Niihamassa mukana. Kaikki suoriutuivat oikein hyvin, varsinkin Tiinan (meidän hieroja) nuori ori Loyal näytti Akin ratsastamana todella hyvältä ja kyvykkäältä.


19.-21.3. oli Ypäjällä maajoukkuetreenit, tällä kertaa mukana oli Jillaroo ja Ranetto. Perjantaina tehtiin koulurataharjoitus, lauantaina rataesteitä ja sunnuntaina hallimaastoestetreeni. Jilla on tällä hetkellä todella hyvän tuntuinen ja teki kaikki päivät superhienosti. Varsinkin melko vaativalla "maastoradalla" olimme yhdessä kuin kotonamme, tehtävät tuntuivat helpoilta ja sujuvilta. Raneton kanssa oli vähän enemmän tekemistä mutta yhteistyömme paranee koko ajan. Kuntoa ja sitä ikuista perusratsastusta tarvitaan lisää.. Lauantaina jalkauduinkin kertaalleen ja sain tarjota illalla kakkua koko joukkueelle!

Sunnuntaina käväistiin Pälkäneellä koulukisoissa ja oli tosi mukava (vaikkakin hyvin pitkä) päivä. Ekassa luokassa sekoilin Jillan kanssa unohtamalla radan (!) ja tekemällä pari rikkoa. Ranetto sen sijaan nappasi heti sijoituksen. Toisessa luokassa homma parani entisestään, Jilla voitti ja Ranetto oli toinen, ei hassumpaa! Tiimi teki taas mallikasta työtä, Aki ja Jenna ottivat myös sijoitukset ja Aki luotsasi myös Helmillä sen elämän ensimmäiset koulukisat. Se teki tosi hyviä pätkiä ja myös tosi hyviä rodeoita.. Tuomarit arvostivat oikein ääneen kuskin taitavuutta ratsastaa tätä hevosta ja pysyä sen selässä. Myös pari valmennettavaani nappasivat luokista voiton ja sijoituksia joten mukavalta näyttää. Milka ja Vilppu hoisivat hevosia ja väleissä ehdittiin syödä pullaa, juoda kahvia ja seurata kisoja. Kohta alkaa oikeatkin kisat lähestyä, enään muutama viikko reissuun! Huippua!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Adamin valmennus ensi viikolla

http://ratsuniitty.net/adam29300310.htm

Tiedotteessa ryhmät ja aikataulut, tervetuloa seuraamaan huippuvalmennusta!

Heidi paikalla maanantaina pienen videokameran kanssa, joten tulossa videomateriaalia treeneistä niille jotka ei pääse paikan päälle.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kisakuulumisia

Sunnuntaina kävimme Niihaman kansallisissa estekisoissa tekemässä kauden ensimmäisen "oikean kilpailun". Ja koko tiimi toimi huipusti!!

Ranetolla hyppäsin meidän ensimmäisen yhteisen kilpailun, tuloksena kaksi pudotusta pystyille. Yhteistyö pelasi ja hevonen tuntui oikein hyvältä, tästä on mukava jatkaa. Jilla hyppäsi superhyvin ja tuntui paremmalta kuin koskaan. Rata oli sujuva ja sijoitus lähellä.. Jos ei kuski olisi tehnyt yhtä typerää ratsastusta ajelemalla aivan pohjaan trippelille ja siitä pudotus. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen suorituksiin!

Aki hyppäsi hienot radat nollaa molemmat hevosensa. Torikan Jenna samoin ottaen vielä sijoituksen ja tärkeän kvaalituloksen Ruotsin reissua varten. Hoitajina matkassa oli Milka ja Laaksosen Vilppu joten homma toimi ja ratsastajat saivat keskittyä olennaiseen. Pohjat olivat kunnossa ja rata hyvin suunniteltu alku kauteen; sujuvat hyvät tiet ilman kommervenkkejä. Ei voisi paljon paremmin kevät alkaa!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Treenejä

Treenikuulumisia kiireiden keskeltä.

Ypäjän maajoukkueleiri sujui hyvin, nyt onnistui rataesteidenkin hyppääminen paremmassa laukassa ja etäisyydetkin alkoi löytyä. Ekana päivänä oli "koulua esteillä" eli pikku jumppaa ja hevosten perusliikkumista ja sitä RYTMIN löytämistä.. Toinen päivä oli ihan kunnon rataharjoitus, veryttelyn jälkeen hypättiin ihan täysimittainen rata tehtävineen. Kivaa oli ja oma ratani näytti kuulemma oikein positiiviselta.

Lisäksi hikoiltiin kuntotestissä, (ihan kaikkea en saanut tehtyä edelleen poikkinaisella solisluulla) joka sujui kaiketi ihan kohtuullisesti.

Kuun vaihteessa lähti Candy-poni joka ehti hyvin oppia kaikissa askellajeissa liikkumisen, maastoilun ja pikku esteiden hyppäämisen. Toivotaan että se pysyy kilttinä myös kotona omistajansa kanssa! Sh ratsutettava "Olka" on myös myyty mutta jää vielä maaliskuun ajaksi opiskelemaan.

Jilla, Alecey ja Careless käväisivät viime viikolla Teivon klinikalla. "Mini" sai röntgenkuvauksen (ja todettiin oikein terveen näköiseksi), Jillalle ja Aleceylle tehtiin vähän perusteellisempi tarkastus. Alecey vaikutti oikein hyvältä, Jilla melkein hyvältä.. Sen kanssa päädyttiin että käydään tekemässä varonvuoksi pientä perushuoltoa huhtikuun alussa hyvissä ajoin ennen kisareissua.

Viikonloppuna meillä pidettiin Sepon estetreenit, omista hyppäsi Ranetto, Ludwig ja Helmi. Jilla ja Alecey tekivät molemmat päivät kouluratsastusta. Niiden kanssa harjoiteltiin oikeaoppista perusliikkumista. Kakkuakin saatiin kun muutama kuski käväisi maneesinpohjassa estetunneilla, eikä ollut muuten kaukana minultakaan.. Luigi oli aika innokas ja esitti muutaman pukkisarjan.

Tulevana viikonloppuna käväistään vielä osan kanssa Ypäjällä hallimaastoestetreenissä ja osa hyppää sunnuntaina Niihaman kansallisissa estekisoissa. Tänään kävin maastoilemassa ja oli kyllä niin kevään tuntua ilmassa. Ihanaa!! :)


Helmi taitavana irtohypytyksessä. Kuva Karoliina Järvi.