keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kunnon maastoratoja

Tuija Jillaroo Purolan maastoradalla. Kuva Pirjo Rova.

Helmi ja Skumppa selviytyivät kunnialla ensimmäisestä tutustumisluokastaan Ypäjällä. Hevoset tekivät melko mukavat koulut; Skumppa oli vähän löysä ja Helmi teki yhden pikku riekkumisen, molemmat taisivat olla silti sijoilla koulun jälkeen. Rataesteillä molemmat saivat kaksi pudotusta. Maastorata oli tehty melko haasteelliseksi niinkuin mestaruuskisoissa pitää ollakin. Esteet olivat kunnolla mitoissaan ja radalla oli useita tehtäviä, mm. sarja, kapeita esteitä ja linjoja.


Helmi sai yhden ohimenon mutkasta tulevalle puolikaarelle ja vedestä se hyppäsi lipun väärältä puolelta ja joutui tekemään sen uudestaan. Skumppa kiemurteli muutaman ekan esteen ja lähti sitten vetämään hyvin tullen maaliin aikaan ja ilman estevirheitä! Skumppa oli mukana Hämeen alueen 2.joukkueessa joka nousi hyvien maastojen johdosta hopealle.

Seuraavana päivänä matka jatkui "vanhojen" kanssa Lapinlahdelle. Paikka on muuten super hieno, radat eurooppalaista tasoa ja järjestelyt toimivat hyvin, suosittelen tekemään treeni- tai kilpailumatkan kenttää kilpaileville! Perjantaina aloitettiin kouluosuudella joka ei omalta osaltani sujunut kovin hyvin. Jilla oli hyvä veryttelyssä, mutta keitti radalle, Rane teki ihan ok radan ehkä vähän vaisusti. Aki ja Alecey sen sijaan onnistuivat tällä kertaa ja olivat 4.

Launtain maastorata oli todella kunnon 2tähteä!! Ehdottomasti isoin rata mitä olen Suomessa nähnyt. Tulokset menivätkin aikalailla uusiksi.. Reunasen Johanna oli ainoa joka suoriutui maaliin ilman estevirheitä. Jillan kanssa sattui pieni työtapaturma, otin isolle alashypylle kunnolla kiinni ja jäin pakittamaan ilman että ratsastin tehtävään lainkaan. Ja Jilla hämmästyi ja pysähtyi.. Koko muun radan se teki erinomaisessa rytmissä ja helposti, mahtava fiilis!! Alecey teki toiseksi viimeisellä tehtävällä vähän samanmoisen huolimattomuusvirheen ylöshypylle. Rane jäi tällä kertaa radalle, se ei ihan ymmärtänyt ylöshyppy-kapea innari- tehtävää ja juoksi oikealta ohi. Sen kanssa tehtiin sunnuntaina kisojen jälkeen treeneissä kaikki tehtävät.

Rataesteet sujuivat, Alecey hyppäsi nollaa ja Jilla teki todella hyvän radan; lopputuloksena ruusukkeet. Johanna ansaitun voiton, Alecey 2. ja Jilla 3. Olipa opettavaiset kisat!

Nyt valmistaudutaan PM-koitosta varten, ohjelmassa koulutreeniä, la estekilpailu ja ensi viikon alkuun laukkatreeni Ypäjälle. Jännää ja kivaa!


Tuija +muu poppoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti