tiistai 16. helmikuuta 2010

Terveisiä Ypäjältä..


Ensimmäinen Piia Pantsun leiri pidetty, ja kyllä, taas oli paljon oppimista..! Perjantaina oli rataestepäivä joka ei sujunut omalta kohdaltani kovin hyvin.. Laukka ja rytmi ei tahtonut millään löytyä ja meno oli epätasaista. Jäi kyllä kaivelemaan mieltä kun viime aikoina hyppääminen on kuitenkin tuntunut sujuvan. No seuraavat päivät onneksi korvasivat sen, lauantain kouluratsastus onnistui tosi mukavasti samoin kun sunnuntain "maastotehtävät". Halliin oli rakennettu rataesteistä linjoja kulmista, kapeista, vinoista jne. Isossa maneesissa päästiin laukkaamaan hevosia auki ja tehtävät etäisyyksineen pyrittiin tekemään maastotempossa. Ei muuten ihan helppoa talven jäljiltä..



Porukassa tuntui nyt olevan tosi hyvää tiimihenkeä ja tosissaan tekemisen meininkiä, samoin valmentajat (Piia ja Seppo) vaikuttivat innostuneilta ja sitoutuneilta työhönsä. Näyttäisi siltä että tänä vuonna nähdään paljon suomalaisia myös kansainvälisillä radoilla; suunnittelimme yhdessä tulevia valmennuksia sekä kilpailukalenteria ja päätavoitteita. Jillaroo ja Akin Alecey saivat molemmat hyvää palautetta edistymisestään joten tuntuisi siltä että meidän "systeemi" toimii!



Kotona onkin taas tapahtunut, uudet karsinat saatiin valmiiksi ja sisään tuli uusia ratsutettavia. Lähteviä taas on ollut Santtu, joka on myyty harrastekilpahepaksi hyvään kotiin. Nyt yritetään saada työt tehtyä ja perjantaina lähdetään taas Turkua kohti Adamin treeneihin. Mukaan lähtee iso lauma, Akille molemmat hepat ja itselleni Jilla, Ludwig sekä torstaina tuleva uusi heppa.. Siitä myöhemmin lisää. Yritän saada myös kilpailukalenterin ensi viikolla näkyville. Ja ai niin, olen aloittanut Helmin ratsastuksen itse. Ja pysynyt toistaiseksi selässä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti