keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kilpailumatka Saksaan sujui tällä kertaa vähän vaihtelevasti. Heti alkuvaiheessa Jilla riekkui tarhassa ja potkaisi itseään etujalkaan. Alkuun näytti, että vamma ei ole paha ja ensimmäisessä tutkimuksessa todettiin vain hematooma jänteen yläosassa. Aloitimme toipumisajan jälkeen treenamisen, mutta jalka oireili uudestaan ensimmäisten hyppyjen jälkeen. Uudessa tutkimuksessa jänteestä löydettiin suurempi vaurio, jonka toipumisaika olisi 3-6kk. Parin päivän mietinnän jälkeen päätin astuttaa tamman, kova treenaaminen noin pitkän sairasloman jälkeen ei tunnu reilulta tämän ikäisen hevosen kanssa. Jilla on tällä hetkellä pikku kasvattajalla (http://www.soederhof.de/) ja ori on Duke of Hearts XX.


Ranetto oli todella hyvä ratsastaa ja teki kolme hyvää kilpailua. Kahdesta se sai sijoituksen ja oli kerran 2.ei sijoittunut hyvällä tuloksella. Sekään ei ollut ihan kunnossa vaan oireili toista etukavioonsa, ja lopulta jätin sen kokonaan lomalle ja yritimme selvittää vaivaa. Kotiin päästyämme tutkimme sitä oman eläinlääkärin kanssa ja vika paikallistui oikeaan etukavioon niinkuin olimme epäilleetkin. Kavion sisällä on jonkinlainen pehmytkudosvaurio, se on nyt lääkitty ja Ransu on kävely kuurilla. Toivon mukaan sitä pääsee ratsastamaan reilun viikon kuluttua.

Hyviä puolia olivat hyvin sujuneet reenit ja kilpailut mitä sain tehtyä. Molemmat hevoset olivat hyvässä kunnossa ja ratsastettavuus parantunut entisestään. Molemmat taisivat tehdä ennätystuloksiaan myös kouluradalla, eli ratsastus ja tehty työ on ollut oikeata. Tottakai on myös harmittanut, olin kovasti toivonut että Jilla olisi kilpaillut vielä tämän kauden ja olisimme päässeet harjoittelemaan 3* kisoja. Mutta tämä on osa hevosurheilua, nyt ei auta kuin katsella taas eteenpäin. Onneksi on mukava nuoriso tallissa, ja tekeillä on myös sopimus todella mielenkiintoisesta hevosesta. Siitä enemmän kun asiat varmistuvat.

Seuraava kilpailu on Nykarleby ensi viikonloppuna, mukana Skumppa ja Helmi. Iloista kilpailukautta!


Tuija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti