maanantai 25. huhtikuuta 2011

Saksan kuulumisia

Matka Saksaan sujui hyvin, uusi auto toimi hienosti ja hevoset matkustivat kiltisti. Saksassa onkin jo kevät pitkällä, lämpötilat on ollut päälle +20, kaikkialla on ihanan vihreätä ja kukat kukkivat.


Hepat saivat pari palautumispäivää ja sitten kisavalmisteluina kevyen maastotreenin ja kouluratsastusta. Kauden ensimmäinen kilpailu (CNC* Eutin) sujui varsin mukavasti. Jilla ja Ransu olivat molemmat vähän kierroksilla kouluradalla, mutta hyppäsivät tosi hyvät este- ja maastoradat. Ranetto sai sijoituksen ja Jilla oli 1. ei sijoittunut.

Myös meidän muu tiimi teki hyvät radat, nuori Ibis sijottui omassa luokassaan ja kaikki loputkin hevoset tekivät ehjät ja hyvät suoritukset.

Hevosten hoitotiimi on tässä kevään aikana hieman muuttunut, kotona toimii kaksi "kotihoitsua" (Sari ja Jenni), ja kisoihin matkustaa mukana Lammin Nina ja Hakalan Jaana. Tytöt selviytyivät ensimmäisestä kisaurakastaan tosi hienosti, yhden päivän kilpailuissa on aika hulina tälläisen hevoslauman kanssa. Jaana ja Nippe auttelevat myös kotiin jääneiden hevosten ratsastamisessa, kaikkien hevosten siistimisessä jne. jne.. Hommat ei lopu tämän hevosmäärän hoitamisessa ja huoltamisessa.

Ennen pääsiäistä kävimme vielä tekemässä Adamin kanssa maastorataharjoituksen ja kouluratsastustreenin. Pääsiäisviikonloppua vietämmekin Suomessa, käyn pitämässä valmennuksia ja hoitamassa kotitallin töitä. Ensi viikolla aloitetaan valmistelut kv-kilpailuita varten (CIC*/CIC**), ja vappua vietetäänkin Velenissä koko porukan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti